Järjestämme tapahtumia kaikille Tampereen korkeakouluopiskelijoille. Useimmat tapahtumat ovat avoimia myös ei-jäsenille. Tapahtumissa saattaa olla osallistumis- tai materiaalimaksu, mutta yleisesti tavoitteenamme on pitää osallistuminen kohtuuhintaisena.
Järjestämme askartelu- taide- ja käsityötapahtumia, joihin kuuluu muun muassa akryyli- ja vesivärimaalausta, kirjontaa, digitaalisen taiteen tuottamista, piirtämistä sekä runsaasti erilaista askartelua. Järjestämme myös excursioita taidekohteisiin, kuten museoihin, ja välillä kokeilemme erikoisempia taide- tai käsityötekniikoita taidekokeiluissa. Ajankohtaiset tiedot viikottain vaihtuvita tapahtumista löytyvät Facebookista, Instaramista ja Telegramista. Somejamme seuraamalla voi tutustua myös menneisiin tapahtumiin.
Tapahtumat järjestetään pääosin Hervannan kampuksella, mutta kysynnän ja tapahtumien luonteen mukaan toimimme myös keskustassa ja muualla Tampereella. Kaikki TAHRAn tapahtumat ovat häirinnästä vapaita, ja niissä noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Yhdenvertaisuudesta voit lukea lisää täältä.
Jos sinulla on tapahtumaidea mielessä, ota rohkeasti yhteyttä tai anna palautetta. Voit kertoa toiveesi tulevista tapahtumista tai tulla itse järjestämään toimintaa kanssamme!
TAHRApiiri on viikottainen TAHRAn tapahtuma, jonne voi tulla neulomaan, askartelemaan, maalaamaan tai edistämään muita projektejaan. Olet tervetullut myös vaan viettämään aikaa muiden seurassa. Tämä on hyvä tilaisuus tutustua muihin taiteesta ja käsitöistä kiinnostuneisiin ja oppia uusia taitoja. Keväällä 2023 vakioaika on tiistaisin kello 17-19, ja paikkana pääsääntöisesti joko Hervannan kampuksen Kielikeskuksen tila PB133 tai keskustakampuksella kahvila Alakuppila. PB133 sijaitsee 1. kerroksessa, ja sinne on esteetön pääsy. Tarkemmat tiedot tapaamispaikasta tulevat Telegram-ryhmäämme ja Instagramiin.